sunnuntai 15. toukokuuta 2022

6v huoltokeijun terveiset

Huollossa käytiin kevään päälle. Kesken huollon soitettiin ja kysyttiin lupaa vaihtaa takajarrulevyt + palat, koska olivat vaihtokunnossa. Luonnollisesti lupaa ei herunut, koska toiminnassa en ole havainnut mitään vikaa ja paloissa on ollut renkaita vaihtaessa aina hyvät pinnat. Onhan ne levyt vähän kuluneet urille, mutta kyllä me jarrurempat tehdään suunnitellusti eikä ad-hoc.

Muita terveisiä oli, että öljypohjan tiiviste pissii hieman öljyä ja kannattaisi vaihtaa öljynvaihdon yhteydessä (+350e tms) ja väihdelaatikon tiivisteestäkin hikoilee inasen.

Sitä ei kerrottu mitä se omistajan kannalta tarkoittaa, jos inasen hikoilee.

EDIT: Katsastus oli syyskuun korvilla. Kirkkain arvosanoin läpi jarruineen ja ilmeisesti öljyvuodot on niin tarkasti pohjan katteiden alla, ettei ainakaan katsastuspukilla näkynyt mitään erityistä.

Tässähän voisi tehdä empiirisen kokeen ja vaihtaa jarrulevyt taakse itse. Näkisipähän perustuuko kaikki huoltovisiot edellisiin kommentteihin vai havaintoihin. Joskus on rankkaa olla kyyninen ATK-mies.

torstai 29. huhtikuuta 2021

5v huoltoa

Viisi vuotta kellossa täynnä ja hieman tuuheampaa huoltoa luvassa. Tällä kertaa varasin ajan SAHille ja varsin ressitön kokemus oli. Webistä näki jo varatessa mitä temppuja tehdään ja mitä ne maksaa, eikä kukaan yrittänyt muiluttaa mitään ylimääräistä mukaan. Toisaalta tässä vaihdettiin jokseenkin kaikki vaihtoväleillä olevat vempeleet ml. tulpat, DSG-öljyt ja jarrunesteet.

Service Cam -huoltovideossa kerrottiin terveisinä, että kaikki näyttää alustan puolella hyvältä, ei ylimääräisiä vuotoja ja nivelien kumit ovat ehjiä. Pyyhkijöiden vaihtoon kannustivat ja saatanpa vaihtaakin.

torstai 14. toukokuuta 2020

Huoltomyyjän kiima yltyy

Neljäs vuosi ja mittarissa 46tkm. Vuosihuolto ja jälleen RS-huollon tiskille (viimeistä kertaa).

"Jaa jaa, se olisi sitten laaja kuntohuolto, jossa vaihdetaan tulpat ja..."
- Ei ole. Se on 5v.

"Tarkistetaan. No joo. No ainakin Haldex-öljyt pitää nyt vaihtaa. Se on 70€".
- ...no vaihtakaa sitten. Se on sitten 240€ + 70€ eiks jeh?

Haldex kuulosti äkkiseltään aika erikoiselta, joten töihin mennessäni googlailin hieman. Lopputuloksena tuumailin, että tällä hinnalla upgrade kannattaa tehdä, mikäli aamulla huoltoon viety etuvetoinen auto tulee 70€ hinnalla nelivetona takaisin.

"Ei vaihdettu haldex-öljyjä, he-he."

Monellakohan tonnilla nuo myyvät päivässä ennenaikaisia huoltoja ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta tarkastaa huolto-ohjelmaa etukäteen? Ei nimittäin ole ihan triviaalia kaivaa tarkkaa sisältöä edes etukäteen penkomalla, saati sitten että älyät pistää marmoritiskillä vastaan. Vituttaa tuommoinen selkärangaton kusettaminen.

"Hieman sieltä kampiakselin laakerin(?) suunnalta hikoilee öljyä, mutta seuraillaan. Ei vielä tämän takia kannata käyttää vaihdelaatikkoa irti." 

Juu se on varmaan näkemättä ensi vuoden huolto-ohjelmassa... Toki tarpeelliset huollot tehdään, mutta siinä vaiheessa on aika vaihtaa firmaa, kun luottamusta ei enää ole pisaraakaan jäljellä.

Hyvää kesän alkua kaikille!

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

perjantai 3. toukokuuta 2019

Vuosihuoltoa kolmannelle vuodelle

Vuosihuollon aika koitti taas ja aikaa varaamaan RS-huollosta.

Tiskillä alkoi kysimään aika tiukasti, kun 3v / 35tkm ajettuun autoon tyrkytetään puoliväkisin DSG-öljyjen vaihtoa (60tkm) ja aletaan puhumaan laajasta kuntohuollosta. Vissiin se on kauppa ja tarpeettomat huollot, mitkä tuossa liikkeessä pitää pöhinää yllä.

Jarrunesteet vaihdettiin ylimääräisenä, eli tämän kerran kustannukset 240€ + 70€. Jarrunesteille löytyy sentään huolto-ohjelmastakin maininta, että ensimmäisen kerran 3v kohdalla ja sitten 2v välein.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Katsastushenkilön letku letkeä

Kilometrejä kertyy nykyisillään etätöiden vuoksi melko vähän. Siitä huolimatta kolmen vuoden rajapyykki ja katsastusaika lähestyy vääjäämättä. Tuulilasin halkeamat olisivat todennäköisesti tuottaneet hylsyn eikä lämmityskään toisaalta toiminut enää koko lasin alueella, joten vaihtoon meni. Autokeskus tarjosi sijaisautoa kaupan päälle tuulilasin vaihtajalle, joten tähän oli helppo tarttua. Työkoneiden arpajaisista tarttui karvalakkimoottorilla varustettu manuaalivaihteinen Renault Clio. Kyllä ei ollut hyvä se. Hirvellä olisin ratsastanut mielummin.

Lasivakuutuksen johdosta 150€ köyhempänä vein auton parin päivän jälkeen katsastushenkilöoletetun syynättäväksi. Katsastukseen olisi ilmeisesti kuulunut myös pakokaasumittaukset ainakin laskun perusteella. Halliin ajettuaan katsastaja tarttui pakokaasunkerääjään ja totesi ettei pyöreä kumiputki sovi takadiffuusorissa olevaan pakoputken reikään. Näin ollen mittaukset taisivat jäädä tekemättä. Vähäpuheinen yksilö tuumasi lopuksi: "Kaikki kunnossa. Sulla se avain vissiin onkin ollut koko ajan omassa taskussa, joten hyvää matkaa."

torstai 5. huhtikuuta 2018

Keväthuolto

Kilometrejä on noin 26tkm ja käytännössä 30tkm huoltoa lähdetään Tampereen RS-Huoltoon tekemään jälleen kerran. Hinta sama ~250€ kuin viimeksi.
Ongelmia ei ole ollut. Tuulilasiin on tullut toinen iso halkeama ja muutama pienempi kiveniskemä, joten se täytyy vaihdattaa ennen katsastusta.